2013. január 29., kedd

Räikkönen uskoo: Lotus voi kehittyä mestariksi




Kimi Räikkönen uskoo vahvasti siihen, että Lotus-talli voi kehittyä maailmanmestariksi.
Edellisen kerran kyseinen F1-talli voitti, silloin Renault'n nimellä, kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruuden kaudella 2006. Räikkösellä on nyt yhden vuoden kokemus Lotus-tallissa työskentelemisestä.
– Mikään viime vuonna näkemäni ei saanut minua ajattelemaan, että mestaruus olisi mahdotonta tulevaisuudessa. Totta kai vastustajat ovat kovia ja kaikki haluavat voittaa. Talli on ennenkin päihittänyt kaikki eikä mikään puhu sen puolesta, etteivät he pystyisi tekemään sitä uudestaan, Kimi linjaa.
Räikkönen on tällä hetkellä sopinut Lotus-jatkosta vain tämän vuoden osalta. Suomalaiskuski tiedostaa kuitenkin, että F1-autojen vuonna 2014 kokemat suuret muutokset tuovat lajiin oman lisämausteensa.
– Minä en tällä hetkellä ajattele tämän kauden jälkeistä aikaa, mutta keskustelua varmasti käydään ennen vuoden päättymistä. Nautin paluustani formula ykkösiin viime vuonna eikä ole mitään syytä sanoa, etten nauttisi myös kaudesta 2013. Tiedän, että autoihin ja sääntöihin tulee isoja muutoksia vuonna 2014, joten kukapa voisi sanoa, ettei se olisi jännittävää, Räikkönen arvioi.
http://www.mtv3.fi

Nincsenek megjegyzések:

Megjegyzés küldése