2013. február 20., szerda

Räikkösen ajamista rajoittaneeseen vikaan kokeillaan korjausta




Lotus-tallin tekninen johtaja James Allison kertoo tallin kokeilevan toisenlaista telemetriaratkaisua, jotta Kimi Räikkönen pääsisi keskiviikkona ajamaan kunnolla kierroksia Barcelonan F1-testeissä.
Tiistaina Räikkönen pystyi ajamaan vain 44 kierrosta, koska datayhteys auton ja varikon välillä pätki. Lotus ei uskaltanut antaa Räikköselle lupaa kuin hyvin lyhyihin vetoihin.
- Päivä oli hieman turhauttava, koska vain satunnaisesti toimineen telemetriajärjestelmän takia olimme rajoitettuja kahden kierroksen vetoihin. Pidempään ajaminen upouudella autolla ilman säännöllistä palautetta sen tilasta ei ole ottamisen arvoinen riski etenkään näin varhaisessa vaiheessa vuotta, kun varaosia on niukasti, Allison kertoi Lotus-tallin nettisivuilla.
- Ilman tämänpäiväistä telemetriahämminkiä olisimme saaneet kokoon paljon enemmän kierroksen, mutta aikomuksenamme ei koskaan ollut kovinkaan pitkien vetojen tekeminen ensimmäisellä ajojaksolla. Meillä on tulevien päivien aikana tehtävänämme erilaisia testejä datan keräämisestä säätöjen analysoimiseen ja kisasimulaatioihin, joten tämänpäiväinen on hyvä lähtökohta loppuviikolle, Allison jatkoi.
Vika harmitti Räikköstä.
- Uudessa tietokonejärjestelmässä meille ei tule mitään tietoja autosta ajon aikana, joten ei pysty ajamaan kauhean paljon. Se on nyt ollut suurin ongelma viime testissä ja tässä. Toivottavasti he saavat sen korjattua, Räikkönen totesi MTV3:lle.
Räikkönen on ajovuorossa jälleen keskiviikkona.
- Siirrymme huomenna vaihtoehtoisiin telemetriäsäätöihin, joten toivottavasti se mahdollistaa meille kilometrien keräämisen, Allison totesi ongelman korjaamisesta.
Lotus ei vielä tässä testissä laita uusia kehitysosia autoonsa.
- Keskimmäinen testi keskittyy pitkälti auton perusasioiden arviointiin. Opimme, kuinka se vastaa säätömuutoksiin, tarkastamme että lämpötilat ja paineet ovat siellä, missä niiden pitää, Allison kertoi.
http://www.mtv3.fi

Nincsenek megjegyzések:

Megjegyzés küldése