2013. február 19., kedd

Räikkönen jäi 7 tuhannesosaa kärkiajasta




Lotuksen Kimi Räikkönen oli toiseksi nopein kuljettaja F1-testien avauspäivänä Espanjan Barcelonassa.
Räikkönen kiersi Katalonian radan aikaan 1.22,623 testipäivän viimeisillä minuuteilla. Päivän kärkiaika 1.22,616, joka oli 7 tuhannesosaa Räikkösen kierrosaikaa nopeampi, meni MercedeksenNico Rosbergin nimiin. Mercedes-talli joutui työskentelemään pitkään Rosbergin auton vaihdelaatikon parissa, joten hänen kierrosmääränsä jäi 54:ään. Testipäivän päätteeksi Rosberg todisti kuitenkin, että Mersusta löytyy vauhtia. Myös Räikkönen ajoi varsin vähän, 44 kierrosta. Sekä Räikkönen että Rosberg käyttivät autossaan keskikovia renkaita parhaalla kierroksellaan.
Williamsin uuden FW35-auton debyytti tuotti Pastor Maldonadolletestipäivän viidenneksi parhaan kierrosajan 1,117 sekunnin erolla Rosbergiin. Williams joutuu tekemään muutoksia uuden autonsa pakoputkistoon ennen kauden alkua, sillä Kansainvälinen autoliitto FIA totesi tiistaina esitellyn pakoputkiratkaisun sääntöjenvastaiseksi.
F1-testit jatkuvat keskiviikkona, jolloin Valtteri Bottas pääsee Williamsin rattiin. Myös Räikkönen nähdään radalla huomenna.
Kooste testipäivän tapahtumista MTV3 MAXilla kello 22.45.
Tiistain F1-testien nopeimmat kierrosajat, Barcelona:
1.  Nico Rosberg       Mercedes    1.22,616   54 kierrosta
2.  Kimi Räikkönen     Lotus       1.22,623   44
3.  Fernando Alonso    Ferrari     1.22,952  110
4.  Sebastian Vettel   Red Bull    1.22,965   66
5.  Pastor Maldonado   Williams    1.23,733   86
6.  Daniel Ricciardo   Toro Rosso  1.23,884   73
7.  Sergio Perez       McLaren     1.24,124   77
8.  Paul di Resta      Force India 1.24,144   82
9.  Esteban Gutierrez  Sauber      1.25,124   68
10. Max Chilton        Marussia    1.26,747   65
11. Charles Pic        Caterham    1.27,534   49

http://www.mtv3.fi

Nincsenek megjegyzések:

Megjegyzés küldése